Tahdomme blogissamme esitellä myös erilaisia asiakastarinoita. Ensimmäisenä vuoroon pääsee Kiukaisten kylän oma julkkis, räppäri Iso N eli Niilo.


Niilo ja Mari

Mari: Olen tuntenut Niilon nyt kaksi vuotta, kun hän on palannut viettämään kesälomaa ammattikoulusta Järvenpäästä vanhempiensa luo Kiukaisiin. Niilolle Kiukaisten Fysioterapia on tuttu jo edellisen omistajan Pirkon ajoilta, ja heillä olikin pitkä yhteinen matka Niilon lapsuudesta asti. Persoonana ja asiakkaana Niilo on ihan mahtava tyyppi. Harvasta jumpasta selvittiin ilman kunnon naurukohtausta. Niilo on myös täydellinen esimerkki siitä miten oikeanlaisilla apuvälineillä ja ennen kaikkea oikealla asenteella voi kuka vain osallistua melkein mihin vain. Niilo on matkustellut ulkomailla, hän käy kesäisin festareilla ja kesätapahtumissa, tai ihan vain ulkona syömässä ja nauttimassa kesäisiä virvokkeita niin kuin kuka tahansa parikymppinen. Vaatteet ja asusteet Niilolla on aina viimeisen päälle muodin mukaiset. Niilo on muutenkin monessa mukana, mm. Kehitysvammaisten tukiliiton Malike-toiminnan ”Mun elämäni muutos” -kampanjassa youtubessa (https://www.youtube.com/watchv=2eZT72i3Vsk&list=PLA17D19DC53D01053) ja mukana kehittämässä katseohjattavan tietokoneen puheohjelmistoja.

Iso N ja hänen työkalunsa katseohjattava tietokone.


Kun kysyin Niilolta hänen musiikkiuransa alusta, hän kertoi näin:

”Kaikki alkoi vuonna 2017, kun rupesin tekemään ensimmäisiä räp tekstejä mun elämästä. Tein sen yhden vuoden pelkkiä tekstejä. Vuosi 2018 oli kehittymisen aikaa mulla sanoitusten kanssa. Kesällä 2018 yksi mun frendi laittoi viestiä Facebookin messengerissä, ja kysyi, että ruvetaanko tekemään musaa?  Hetken mietiskelyni jälkeen vastasin frendille, että ruvetaan vaan 😀

Juhannuspäivänä 2018 sain sähköpostin jossa luki. “Onneksi olkoon, sinun on valittu merkonomikoulutukseen Järvenpään Spesiaan”. Hyväksyin paikan sähköpostilla. Samana päivänä kävin ostamassa Bollinger -kuohuviinipullon. Se juotiin viikonloppuna perheen kanssa. Merkonomiksi opiskeleminen on ollut välillä rankkaa, mutta joskin myös palkitsevaakin. Office 365 ohjelmat ovat tulleet tutuiksi ja olen oppinut paljon uutta asiaa. Valmistun ensi vuoden keväällä.

Vuonna 2019 osallistuin Special Voice -laulukilpailuun räppibiiseilläni, pääsin finaaliin asti. Minulla on myös oma verkkokauppa jossa myydään Iso N -tuotteita. Ainakin tietyissä piireissä mua pidetään julkkiksena. Esim. Järvenpäässä Spesiassa 🙂 Olen ollut monessa mukana, ja esillä. Tykkään siitä. Olen ollut mm. Henlsingin kaupungintalolla puhumassa päättäjille osallisuudesta. En koe ettenkö voisi olla mukana projekteissa. Joskus mua jopa pyydetään mukaan.”

Iän ja kovan kasvun myötä Niilon käsien käyttö on tullut vaikeammaksi, ja tämä on yksi asia johon pyrimme fysioterapialla vaikuttamaan. Niilo käyttää opiskeluissaan sekä kommunikaatiossaan katseohjattavaa tietokonetta. Viime keväänä tämä nuori mies alkoi käyttää liikkumiseen suulla ohjattavaa sähköpyörätuolia, ja Niilosta onkin tullut jo melko ketterä tuolin käyttäjä! Niilo oli kesällä varsin yleinen näky Kiukaisten kylänraitilla kruisailemassa. 

Niilo Tikoteekin kuvauksissa


Niilon kruisailua pääsee näkemään kohta myös Tikoteekin (Kehitysvammaliitto/Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus) ”Hetkiä arjessani” -sarjassa. Tästä lisätietoja varmasti Iso N somekanavilla kun ohjelma tulee ulos. Kuulin huhua että Niilolla on taas monta rautaa tulessa, katsotaas miltä kanavalta mies löytyy seuraavaksi 😉

Pyysin tietysti Niilolta omat kommentit fysioterapiasta meillä, ja näin hän vastasi: Olen käynyt kaksi vuotta kesäisin jumpassa FysioTähdessä, kun edellinen jumppari jäi eläkkeelle. Olen digganut FysioTähdestä, koska se tässä lähellä kotiani. FysioTähdessä on osaava henkilökunta. Jorma Uotisen sanoin. “annan kymmenen”. Mitäpä tuohon enää lisäämään 😊

Muistakaahan ottaa Niilo seuraukseen somessa:

facebook: iso N 
instagram: niiilovirta

Niilon musiikkia löytyy spotifystä artistinimellä Iso N