Purentaelimistön toimintahäiriöt (TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten, hampaiston ja niihin läheisesti liittyvien kudosten sairaus- ja kiputiloille sekä toimintahäiriöille. Purentaelimistön toimintahäiriöt ovat yleisempiä naisilla ja erityisesti 35-50 vuotiaiden keskuudessa. Myös kouluikäisillä nämä vaivat ovat yleisiä, mutta oireet ovat yleensä ohimeneviä ja lieviä.
Laura hoitamassa purentaelimistöä. |
Purentaelinvaivat voidaan luokitella nivel- ja lihasperäisiin sekä niiden yhdistelmiin. Yleisiä oireita ovat leukanivelten naksuminen tai rahina, leukojen väsyminen, jäykkyys ja suun rajoittunut liike. Tyypillistä on myös poski-, korva-, ien- tai hammassärky. Hampaiden narskuttelu ja yhteenpureminen eli bruksismi on yksi merkittävimpiä purentaelinongelmille altistava tekijä. Voimakas ja pitkään kestänyt bruksismi saattaa vaurioittaa hampaita sekä aiheuttaa erilaisia suun haavaumia ja särkytiloja. Särkyä voi olla hampaiden lisäksi kasvojen lihaksissa sekä kaulan ja hartioiden lihaksissa.
Purentaan vaikuttavia lihaksia. Kuva: physio-pedia.com |
Muita purentaelinongelmille altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi erilaiset kasvojen, leukojen ja kaularangan alueille kohdistuvat traumat, purentavirheet, poskihampaiden puuttuminen, nivelten yliliikkuvuus sekä psykologiset tekijät kuten stressi ja depressio.